Tervehdys
täältä kaukaa. Tämä opettaja on jo mukavasti joululoman vietossa eli kohta
ollaan aikalailla puolessavälissä minun USA-seikkailua. Aika on kyllä mennyt
aikamoisella vauhdilla, joten kohtahan minä periaatteessa siis jo tulen
takaisin Suomeen. Koska tässä nyt kolkutellaan retkeni puoltaväliä, on syytä
katsoa vähän taaksepäin ja myös tulevaan. Kuten joku näppärä kielimies ja –nainen ehkä
saattoi jo tekstin otsikon perusteella päätelläkin, tarkastelen tässä
Berkeley-elämääni nimenomaan asumisen kannalta.
Kun
minä noin neljä kuukautta sitten saavuin Berkeleyyn, oli alku jotenkin
yllättävän haastavaa. Kuvittelin, että tänne tuleminen ja täällä eläminen olisi
helppoa ja ihanaa, kun olin kuitenkin jo samassa osavaltiossa asunut, käynyt
viettämässä muutaman yön naapurissa San Franciscossa ja haaveillut Kaliforniaan
paluusta jo vuosia. Asettuminen Berkeleyyn ei kuitenkaan ollutkaan niin helppoa
ja ihanaa kuin ennakkoon kuvittelin. Osittain alkushokkini johtui varmastikin talosta,
johon muutin.
Talossa
ei sinällään ollut suurempia moitteita. Tajusin vain yht’äkkiä, etten enää
olekaan kotona omassa sängyssä omien tavaroiden ympärillä ja koti-ikävä iski. ViImeiset
seitsemän vuotta (opiskeluvaihtoa lukuunottamatta) olen asunut yksin Jyväskylässä kaksiossa. Talo on rakennettu vuonna 1998, siinä on
lasitettu parveke ja sauna. Isäni omistaa asunnon, joten vuokra on minimi.
Ainut haittapuoli on asunnon melko kaukainen sijainti keskustasta ja Jyväskylän
yliopistosta, mutta ei tuo seikka ole vielä saanut minua muuttamaan talosta.
Tottakai tiesin, etteivät asumisolosuhteet tule olemaan samanlaiset kuin
Jyväskylässä, mutta ilmeisesti en vain ollut valmistautunut muutokseen
henkisesti tarpeeksi hyvin, koska pieni paniikki iski alkuun, kun saavuin
Kaliforniaan.
Berkeleyssä
päädyin asumaan reilun seitsemänkymppisen tädin ja hänen kissansa kanssa
pienessä talossa, joka on rakennettu vuosikymmeniä sitten. Toki taloa on
rempattu noista vuosista, mutta jotenkin vain talon erilaisuus suomalaisiin
taloihin nähden aiheutti minussa jonkinlaisen hylkimisreaktion. Heti
ensimmäisen kerran kun avasin talon etuoven ja astuin sisälle, nenääni iski jokin vieras ja erikoinen haju. En osaa sano, mikä hajun aiheuttaa, mutta olen tottunut siihen sittemmin enkä sitä enää edes
huomaa kuin joskus talon ulkopuolella omista vatteistani. Talo oli myös melko
pölyinen. Rhoda, vuokraemäntäni, ei ehkä ole se kaikkein Martha Stewart
–henkisin ihminen maan päällä. Hän ei esimerkiksi omistanut alkuun ollenkaan
imuria ja edelleen hänen pesuhuoneensa seinällä katon rajassa on seinässä
kiinni pölyä. Sain onneksi pian imurin lainaan Sirpalta, joka on UC Berkeleyn
oikea suomen opettaja, ja pääsin siivoamaan makuuhuonettani
asumiskelpoisemmaksi, ja nykyään olen ihan sinut huoneen kanssa. Tässäpä kuvia
huoneesta. Täytyy muuten tämän valitusvirren jälkeen ylistää hieman Rhodan
taloa siitä, että siellä ei ole kokolattiamattoja, jotka minun mielestäni on
hirveintä, mitä talossa voi olla.
Heti
Rhodalle muutettuani tulin kipeäksi ja olin melko varma, että oireet johtuivat
pölyisestä talosta, jossa epäilin myös olevan hometta. Ehkä kyseessä kuitenkin
oli loppujen lopuksi vain flunssa ja immuunijärjestelmäni tottumattomuus
amerikkalaislle pöpöille, koska nykyään talo ei mielestäni aiheuta minussa
mitään oireita. Olen kyllä jatkanut huoneeni raivokasta siivoamista ja
petivaatteiden tuulettamista ulkona (rituaali, jota amerikkalainen
vuokraemäntäni pitää varmasti todella outona, koska moinen on vierasta
valtaosalle jenkeistä). Rhoda jopa osti taloon imurin. Arvostin elettä kovasti,
mutta imurin pakkauslaatikon ja ulkonäön perusteella olen melko varma, että kyseinen vehje
on tarkoitettu nimenomaan kokolattiamatollisiin taloihin (ks. jälkimmäinen kuva huoneestani, jossa imuri näkyy). Mainitsinko, että
Rhoda ei ole mikään kodin hengetär?
Palataanpa hetkeksi takaisin petivaatteisiin. Amerikkalaisten
tapa pedata sänky on todella outo! Tämä perustuu kaikkiin niihin seitsemään
sänkyyn, joissa olen päässyt vierailun aikanani nukkumaan syystä tai toisesta.
Siinä missä suomalaisella on paksu peitto ja pussilakana, amerikkalaisella on
aluslakanaa muistuttava kangaslituska, jonka päälle laitetaan joku viltti ja
tämän päälle vielä mahdollisesti sähköllä toimiva lämmittävä viltti. Ja kaikki
nämä peittokyhäelmät vielä tungetaan patjan alle niin että nukkuja on ”jumissa”
sängyssä kaiken maailman rättien ja vilttien alla. Minä en tähän pelleilyyn suostunut,
vaan hain Ikeasta suomalaisille tutun kunnon peiton ja pussilakanan.
Pussilakanassa tosin ei ollut reikiä siellä lakanan ”yläpäässä”, joiden avulla
peiton asettaminen pussilakanan sisään on huomattavasti helpompaa, vaan lakanan alaosassa oli vain leveä aukko peiton pujottamiselle. No minähän
sitten näppäränä tyttönä revin ne kolot siihen pussilakanan yläosaan. Maassa maan
tavalla – ja paskat.
Toisaalta
paikallisten erikoisen sängynpetauksen kyllä ymmärtää varsinkin sähköisten
lämpövilttien suhteen, sillä talot ovat täällä todella kylmiä öisin.
Tinder-toverini Steve esimerkiksi vietti viime viikolla yön kaverinsa luona ja
kun hän tuli aamulla kotiinsa, oli talon sisälämpötila kuulemma ollut rapsakat
8 astetta celsiusta eli saman verran kuin jonkun jääkaapissa ja 2 astetta
enemmän kuin ulkona (yöt ovat todella kylmiä täällä tähän aikaan vuodesta). Eräs suomalainen tutun tuttu, joka asuu
Seattlessa, on osuvasti sanonut, että amerikkalaiset lämmittävät ihmisiä eivätkä
taloja. Tämän allekirjoitan täysin. Steven asunto ei siis ole mikään poikkeus
vaan tällaista täällä on kaikkialla. Steve esimerkiksi hengailee kotonaan usein pipo päässä ja pitää talvisin partaa ihan vain pitääkseen itsensä lämpimämpänä. Siinä missä suomalainen on tottunut
elämään noin 23-asteisessa talossa ympäri vuorokauden, saan täällä vain
haaveilla moisista lukemista. Kotona Suomessa osa nukkumisrituaaliani on pistää
peitto jalkojen väliin ja nauttia talon lämmöstä, mutta täällä moinen on mahdotonta,
koska peiton ulkopuolella on niin pirun kylmä. Olin joulukuun alussa vajaan
viikon Washington DC:ssä hotellissa ja otin kaiken ilon irti hotellihuoneen
lämmitylaitteesta. Huoneessa oli mukavat 25 astetta lämmintä ihan vain siitä
ilosta, että se oli mahdollista. Toinen jalka oli öisin peiton ulkopuolella.
Insinööri-Steve
on minulle luetellut syitä talojen kylmyyteen. Valtaosassa taloja on vain yhdet
ikkunalasit ja ainakin Steven kodissa ulkoilman erottaa sisäilmasta vain talon
seinä ilman mitään eristyksiä tai muita suomalaisia hienouksia. Eteinen on myös
näkemäni perusteella vieras käsite paikallisissa taloissa. Yleensä ulko-ovi
aukeaa siis suoraan olohuoneeseen. Koska ikkunoissa ei ole kuin yksi lasi, ne
mitä suurimmalla todennäköisyydellä fuskaavat ja päästävät ilmaa läpi aika helposti.
Ilma ei muutenkaan kierrä ainakaan Rhodan talossa samalla tavalla kuin
suomalaisissa kodeissa. Kun teen pidemmän kaavan mukaan jauhelihapastaa (pata
porisee vähintään 1,5 tuntia), on Rhodan keittiön ikkunat totallisen huurussa.
Samaa ei ole koskaan tapahtunut Suomen-kämpässäni.
Seuraavat
huomiot eivät liity sinällään asuntojen lämmitykseen, mutta mainitsenpa vielä,
että Rhodan pesuhuoneen seinäthän ovat puiset. Kuka helkatti rakentaa kosteaan
tilaan puiset seinät??!! Suihkuin puolella seinässä on toki laatoitus, mutta
koska kyseessä on ehkä kahden neliön kokoinen huone, kosteus aivan varmasti
imeytyy suihkutilan eli ammeen luota muualle huoneen puuseiniin. Tähän väliin täytyy kuitenkin taas antaa kiitosta Rhodan kylppärille siitä, että siellä on käisuihku, mikä yleisesti ottaen taitaa olla paikallisissa taloissa ja hotelleissa harvinaisuus. Olen yrittänyt miettiä, miten naiset pesevät täällä pyhimmät paikkansa? Seisovatko he suihkussa välillä käsillään? Onneksi minun ei oe tarvinnut alkaa luovaksi.
Toinen Rhodan
talon erikoisuus liittyy talon lattiaan. Tunnen oloni talossa 1000-kiloseksi
norsuksi, kun kävelen sisällä. Minulla on taipumus kävellessäni ilmeisesti
painaa kantapäät melko tunteella kiinni lattiaan, koska Rhodan keittiön
seinällä olevat padat ja kattilat helisevät kun kävelen keittiössä. Muualla
talossa lattia kyllä tuntuu myös pitävän ääntä, kun kävelen. Rhodalla on
keittiössä todella vanha pyykkikone ja kuivausrumpu, ja tunnen kuivausrummun
tärinän istuessani omassa huonessani sängyllä, kun laite on päällä, vaikka
kuivausrumpu ja sänkyni eivät ole samalla seinällä. Se, miksi talot ovat
sellaisia kuin ovat, johtuu varmaankin rakennusten iästä. Rhodan talo on
rakennettu alun perin joskus 1920–1940 –luvulla. Toki taloa on kunnostettu,
mutta vain pintapuolisesti. Stevekin asuu isoisänsä omistamassa talossa, joka
on rakennettu ilmeisesti joskus 1940-1950 –luvulla, joten joitaikin modernien
talojen puutteita siinä toki on.
Vaikka
talot eivät ole uusia eivätkä rakennuteknisesti huippulaatua, ei se sitä
tarkoita, etteivätkö ne olisi arvokkaita. Kuten ehkä olen jo maininnutkin,
asuminen Berkeleyssä on todella kallista. Minä maksan makuuhuoneestani Rhodalle
740 dollaria kuussa, mikä on Berkeleyn markkinoilla todella edullinen hinta.
Rhoda kertoi minulle maksaneensa aikoinaan talosta muistaakseni 25 000 dollaria,
kun hän sen osti noin 40 vuotta sitten. Jos hän nyt myisi talon, saisi siitä
Rhodan mukaan noin 20-kertaisen summan rahaa. Steven (ukin) talo taas löytyy
korkealta rinteestä Berkeley Hillseillä, josta on upeat näkymät Berkeleyyn,
Oaklandiin ja San Franciscoon. Alue on todella kallis asua, ja vaikka Steven ukin
talon kunto ei ole tällä hetkellä kovin kummoinen, Steven perhe ei halua luopua
talosta, koska se on todella arvokkaalla tontilla. Steven mukaan pelkästä
tontista saisi miljoona dollaria eikä kyseessä ole todellakaan mikään iso maapläntti.
Steve maksaa itse asumisesta tällä hetkellä ainoastaan kiinteistöveron
(property tax), joka onkin sitten kuulemma makoisat 9000 dollaria vuodessa.
Osaa ne USA:ssakin verottaa. Lisäksi Steve fiksailee pikkuhiljaa taloa
omakustanteisesti ja sukulaisten rahoilla, joten siinäpä sitä sitten riittäkin
työmaata ja kuluja!
Palataan
vielä viime kertaiseen Tinder-blogiin sen verran ja kerrotaan, että kävin alkusyksystä
parilla treffeillä erään tyypin kanssa, joka on luonut johonkin
ei-niin-tunnettuun amerikkalaiseen scifi-sarjaan nimeltä The Expanse ”mielikuvituskielen”. Tyyppi
on saanut kandin paperit yliopistosta ja työskentelee nyt kirjailijana
kirjoittaen omia scifi-kirjoja (joista yhtään ei ole vielä julkaistu) ja
vuorosanoja edellämainittuu tv-sarjaan. Deittailun aikaan mies oli juuri ostanut
itselleen talon naapurikaupungista Oaklandista rapiaan 700 000 dollarin hintaan. Sillä perusteella
mitä minä tiedän tyypistä, ihmettelen suunnattomasti, miten kummassa hänelle on
myönnetty yli 700 000 dollarin laina pankista! Ehkä hänellä on rikas perhe tai
mielikuvituskielen kehittämisellä ansaitsee todella hyvin, mene ja tiedä, mutta
silti tuo lainan määrä pistää miettimään, milloin USA:ssa koetaan seuraava
asuntokupla.
Koska
asuminen on täällä niin kallista kuin myös eläminen yleensäkin (ruoka, iltamenot
ja kulkeminen paikasta A paikkaan B), olen tässä tehnyt laskelmia ja tullut
siihen karuun lopputulokseen, ettei minulla ole varaa matkustaa enää juuri
ollenkaan matkani aikana. Olen tässä yrittänyt budjetoida kevättä ja todennut, että minulla jää vuokran maksun jälkeen noin 450 dollaria
käyttörahaa kuussa, mikä on täällä aivan naurettavan vähän. Valtaosa
stipendistäni siis menee vuokran maksuun enkä mielestäni saa rahoilleni 740
dollarin edestä vastinetta, vaikkei Rhodassa mitään vikaa ole. Tulemme hyvin
juttuun ja olen jo sinut talonkin kanssa. Tällä hetkellä suurin miinuspuoli
Rhodan talossa on melko kaukainen sijainti yliopistosta ja keskustasta. Lisäksi
työmatkani on lähestulkoon pelkkää loivaa ylämäkeä, joten reitin polkeminen kökköpyörälläni
risoo ajoittain. Toisaalta mäiltä ei voi välttyä Berkeleyssä missä ikinä
asuukaan, joten valitukseni on ihan turhaa.
Kevääni
alkoi näyttää joulukuun aikana siis melko karulta, kunnes sain ”lottovoiton”,
minkä seurauksena muutin viikko sitten pois Rhodan luota. Katselen aika ajoin
UC Berkeleyn hallinnoimaa vuokra-asuntojen nettisivua ja löysin sieltä nykyisen
kotini. Niinpä olen viime maanantaista lähtien asunut lähes Steven naapurissa
upealla Berkeley Hills –alueella kauniissa, Minnan puhtaustandardit täyttävässä
talossa. Talossa on kaksi kerrosta ja yläkerta on kokonaan minun yksityisessä
käytössä omaa pesuhuonetta myöten. Talon vieressä minuutin kävelymatkan päässä
on yksityinen puisto, josta näkee selkeällä säällä Golden Gaten sillan, San Franciscon
ja Berkeleyn. Samat näkymät olisi talon yläkerrassakin, mutta puut hieman
blokkaavat näkymää. Talo on 10 minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta, joten
työmatkani puolittui muuton myötä. Kuten alueen nimestä voi päätellä, on täällä
vielä vittumaisempia mäkiä kuin Rhodan luona, minkä vuoksi pyöräily on mahdotonta
valtaosalla alueen teistä, mutta perslihakset tulee ainakin saamaan hyvää
treeniä kevään aikana. Kun tulen takaisin Jyväskylään, juoksen tuosta vaan
pienelle Laajavuoren nyppylälle tai Puijon mäelle ja nauran räkäisesti matkalla
huipulle (visiota on ehkä hieman liioiteltu huumorin nimissä).
Makuuhuoneeni illan tunnelmavalaistuksessa (kattovalaisimiet on taloissa yllättävän harvinaisia, niin myös tässä talossa.
Ja makuuhuone toisesta suunnasta
Naapurustoa
Näkymät naapurin pikku puistosta
Kaiken
tämän hypetyksen jälkeen on aika paljastaa vuokran suuruus, joka on pyöreät
nolla dollaria! En siis maksa vuokraa asumisesta, vedestä, sähköstä tai kaasusta
ollenkaan ja saan käyttää vapaasti myös talon hyvin varusteltua keittiötä,
astianpesukonetta, pyykkikonetta ja kuivausrumpua. Miten ihmeessä tämä kaikki
on mahdollista? Noh, there’s a catch, niin kuin amerikkalainen sanoisi. Asun
talossa 80-jotain –vuotiaan muistisairaan naisen, Beverlyn, kanssa eli kämppikseni sen kun
vain vanhenevat! Aivoinfarktin aiheuttaman muistin heikkenemisen vuoksi naisella on palkallista apua talossa 24/7, mutta minä korvaan
nyt yövahdin hommat. Saan nukkua yöni ihan rauhassa, mutta yöpöydälläni on
vauvojen itkuhälytintä muistuttava laite, jonka kautta kuulen, jos Beverly tarvitsee alakerrassa apua. Ihmisten vakuuttelujen mukaan rouva nukkuu yönsä
rauhallisesti, joten minä olen vain paikalla siltä varalta, JOS hän vaikka
tippuu sängystään, talossa on tulipalo tai alueella on maanjäristys. Beverlyn poika, Rob, sanoi minulle, että ”All we’re asking of you is to take care. Not take care
of.” Täytyy myöntää, että en ollut ihan sataprosenttisen varma, mitä mies tällä
tarkoitti, kun hän sen sanoi, mutta nyökkäilin vain iloisesti, koska halusin
tehdä vaikutuksen ja saada kämpän itselleni. Pienen googlettelun jälkeen olen
tullut siihen tulokseen, että take care tarkoittaa valppaana tai varovaisena
olemista kun taas take care of tarkoittaa jostain henkilöstä huolehtimista.
Parempia käännöksiä miehen fraasille otetaan kyllä vastaan, jos epäilet, että olen ymmärtänytkin jotain väärin ja take care tarkoittaakin naapurin Johnin seksileluna toimimista tai jotain muuta yhtä miellyttävää.
Muutin
taloon viikko sitten, jolloin rouva oli Oregonissa tapaamassa siskoaan. Reissun
jälkeen minä taas lähdin joulun viettoon Chicoon (tämäkin olisi jäänyt
kokematta ilman Tinder-Steveä), josta palasin tänään takaisin. Yhteiselomme Beverlyn kanssa alkoi siis virallisesti vasta tänään. Kello on nyt 21.04 ja kuulen
itkuhälyttimen kautta, miten naisen hoitaja on laittamassa rouvaa nukkumaan eli
minun ”työni” alkaa kohta, kun hoitaja lähtee talosta pois. Aamulla toinen
hoitaja tulee taloon ennen Beverlyn heräämistä, jolloin minä olen vapaa
”työvelvoitteistani”. Rehellisesti sanoen minua hieman jännittää, miten
yhteiselomme tulee sujumaan, mutta ilmaisen vuokran voimalla yritän pistää
tämän asumisjärjestelyn toimimaan vaikka väkisin! Olen tottunut nukkumaan öisin
korvatulpat korvissa, vaikka nukkumapaikkani olisi hiirenhiljainen. Tälle
tavalle saan nyt ainakin heittää hyvästit, mutta ehkä minä sen verran voin
joustaa säästääkseni 3700 dollaria asumiskustannuksissa. Summa on minun apurahaan nähden merkittävä.
Koska
minun pitää olla talossa iltaisin ja öisin, tämä asumisjärjestely tulee
vaikuttamaan korvatulppien lisäksi siihen piskuiseen sosiaaliseen elämääni,
jonka olen täällä onnistunut luomaan. Iltaiset Tinder-treffit ovat nyt
esimerkiksi mahdottomia, joten se siitä Sex And the City –elämästä. Voin kyllä
olla talosta poissa myöhään tai jopa yön yli, mutta minun tulee ilmoittaa siitä
tarpeeksi ajoissa. Uuden vuoden aattona saan esimerkiksi mennä ja tulla miten haluan
(minulla ei ole vielä mitään suunnitelmia uudelle vuodelle, apua!), ja 19.1.
olen myös vapaa, koska silloin minä ja 370 muuta suomalaista menemee NHL-peliin
San Jose Sharksia kannustamaan. Kyseessä on Sharksien ”Finnish Heritage Night”,
jonne saimme liput edullisesti tapahtuman vuoksi. Lisäksi pääsemme ilmeisesti
tepastelemaan kaukalon jäälle ennen tai jälkeen pelin ja luultavasti pääsemme
näkemään myös Sharksien suomalaispelaajan Joonas Donskoin. Tästä lisää
lähempänä tapahtumaa tai sen jälkeen.
Tämmöinen
juonenkäänne on siis tapahtunut minun elämässäni ja nyt jäämme jännityksellä
odottamaan, mitä tästä kaikesta oikein tulee. Muistisairas rouva on todella
herttainen asutralialaisnainen, joka ei ole menettänyt aksenttiaan asuttuaan
Berkeleyssä varmaan jo yli 50 vuotta. Rouvan edesmennyt mies on ollut jonkin
sortin ”maanjäristysjumala” ja luonut uran UC Berkeleyssä professorina ja
laitoksen johtajana ja ties minä, joten perhe taitaa olla aika varakas – en
kait minä täällä muuten asuisi ilmaiseksi. Rouvan Teslalla kruisaileva noin
nelikymppinen poika on myös todella mukava, joten uskon, että mahdollisuudet
tämän järjestelyn toimimiseen ovat suuret.
Vaikka
talo on hulppea, en ole kaikkia asumisonglemia onnistunut poistamaan. Kuten
edellä mainitsin, tulin tänään takaisin taloon neljän päivän joululomareissun
jälkeen. Makuuhuoneessani minua odotti Sirpalta saamani joululahja, jonka
avasin samantien. Sirpa tietää, että minulla on ollut erinäisiä ongelmia tottua
Berkeleyn lämpötiloihin niin sisällä kuin ulkona, joten hän antoi minulle
lahjaksi hienon lämpömittarin. Kun avasin lahjan, lämpömittari näytti
makuuhuoneessani rapsakkaa 14 asteen lämpötilaa, joten kyllä täälläkin
hytistään. Olisin ehkä ollut tyytyväisempi, jos en olisi tiennyt lämpötilaa,
joten tässä tapauksessa tieto kyllä lisää tuskaa. Suomalaistyyppisten patterien sijaan (joita ei muuten näe oikeastaan missään) talossa on jonkin sortin
keskuslämmitys ja alakerta onkin todella lämmin, mutta minun huoneeni on
yläkerrassa, joten huoneen lämpeneminen ei tapahdu kädenkäänteessä. Nyt
lämpötila on huoneessa jo 18 astetta ja minulla on sängyssä aikaisemmin mainitsemani
sähköpeitto, joten näillä mennään. Unohtakaa suomalainen sisu, minä selviän
tästä 3700 dollarin voimalla.
Lämpimästi tervetuloa 14-asteiseen kotiin!
Mitenkäs
Rhoda suhtautui muuttooni? Emme olleet allekirjoittaneet vuokrasopimmusta, mikä
on täällä varsin epätavallista mutta helpotti muuttoa. Minua hieman jännitti
kertoa Rhodalle asiasta, koska minusta jotenkin tuntui, että olin toiminut
hänen selkänsä takana. Pelkäsin myös, että hän luulee minun muuttavan pois hänen
tai talon vuoksi. Maistelin alkuun erilaisia englannikielisiä ilmaisutapoja suussani ja pohdin
tarkkaan miten kertoa uutiset mahdollisimman pehemästi, kunnes vihdoin ilmoitin
hänelle muutostani. Rhoda suhtautui asiaan onnekseni oikein asiallisesti ja
ystävällisesti. Hän halasi ja onnitteli minua ja tarjosi vanhoja
pahvilaatikoitaan muuttoa varten. Muuttoni taisi olla myös Rhodalle onnenpotku
sillä nyt hän on vuokraamassa huonetta uudelle henkilölle. Vuokra on uudelle asukkaalle 900 dollaria kuussa eli nousu minun maksamaani vuokraan tulee olemaan 160 dollaria kuussa.
Kello on nyt 23.30 ja itkuhälyttimen hiljaisuuden perusteella Beverly on sikeässä unessa. Niinpä minäkin taidan käpertyä sähköpeittoni alle ja alkaa laskea lampaiden sijaan kaikkia niitä dollareita, joita säästän sekunti sekunnilta. Tuossa säästyi juuri yksi dollari, ja tuossa taas yksi, ja nyt jo kolmas... Zzzzz....