tiistai 27. syyskuuta 2016

Ihme nimeltä Berkeleyn yliopisto

Koheesion nimissä on hyvä jatkaa siitä mihin viime kerralla jäin. Koska olen huono piirtämään, maalailin teille viimeksi jokseenkin rumaa ja karua kuvaa Berkeleystä, mutta lopetin tarinani kaupungin pieneen valopilkkuun eli Berkeleyn yliopistoon, joka on tämänkertaisen tekstini pääosassa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja sanonta pätee myös Berkeleyn yliopistoon. Tässä tekstissä kutsun koulua nimellä Berkeleyn yliopisto, vaikkei se laitoksen virallinen nimi ole. En vain jaksa kirjoittaa Kalifornian yliopisto, Berkeley, kuten koulun nimi kirjaimellisesti suomennettaisiin (University of California, Berkeley). Kutsun myös yliopistoa yksinkertiaisesti nimellä Berkeley, kuten sitä täällä kutsutaan. Koulun pirulainen on siis ominut koko kaupungin nimen käyttöön, ja tässä tekstissä Berkeley viittaa yliopistoon eikä kaupunkiin.

Syy yliopiston virallisen nimeen on yksinkertainen. Berkeley on osa University of California –kompleksia, johon kuuluu 10 julkista yliopistoa ympäri Kaliforniaa. Ainakin eräästä UCLA:sta olet saattanut joskus kuulla puhuttavan, joka siis on myös yksi UC-systeemiin kuuluvista yliopistoista. Muita UC-yliopiston sisältäviä kaupunkeja Los Angelesin lisäksi ovat muun muassa San Diego, Santa Barbara ja San Francisco. En oikein tarkalleen ottaen tiedä, miten paljon yliopistot toimivat yhteistyössä ja missä määrin ne ovat itsenäisiä. Eräs suomalaisnainen esimerkiksi opettaa syyslukukaudella ruotsia verkko-opetuksena Berkeleyn opetustiloja ja –teknologiaa käyttäen, mutta oppilaat ovat UCLA:ssa kirjoilla. Meidänkin suomen kursseille voisi muiden Univeristy of California –yliopistojen opiskelijat ottaa osaa netin välityksellä, mutta (onneksi) tänä syksynä ei sellaisia oppilaita ole ilmoittautunut kursseille. Kursseja opiskelijat siis ainakin voivat ottaa muista järjestelmän yliopistoista, mutta muista yhteyksistä yliopistojen välillä minulla ei ole mitään hajua.

Yleensähän se taitaa mennä yliopistomaailmassa niin, että mitä vanhempi yliopisto on, sitä arvostetumpi on myös sen status. Valtaosa Yhdysvaltojen huippuyliopistoista, kuten Yale, Harvard, Columbia Unversity ja MIT, ovat itärannikolla. Siellä ovat myös maan vanhimmat yliopistot, koska sinnehän se viisas valkoinen mies aikoinaan rantautui Euroopasta ensimmäiseksi. Berkeley on kuitenkin vanhin yliopisto University of California –systeemissä ja ilmeisesti vanhimpia yliopistoja Länsirannikolla. Länsirannikon kouluista se on myös arvostetuimpien joukossa. Koska Berkeley oli ensimmäinen koulu University of California –systeemissä, se on saanut omittua itselleen lempinimen Cal. Alueella näkeekin ihmisillä erilaista Cal-tekstillä varustettua rekvisiittaa päällään aina paidasta sukkiin. Jos siis joskus näet jossain Cal-tekstillä varustetun tavaran, tavaran omistaja on luultavasti opiskellut tai asunut Berkeleyssä tai käynyt alueella turistimatkalla (Victoria’s Secretillä näytti olevan myös oma pikku Cal-kokoelma valikoimissaan San Franciscon liikkeessä). CAL EI siis tarkoita Kaliforniaa eikä se ole mikään Kalifronian turistipaita. Eräs aasialaistyttö kertoi, että kun hän muutti Berkeleyyn opiskelemaan, hän alkuun luuli, että Cal on vain joku todella suosittu vaatemerkki alueella, kunnes tajusi, että Cal tarkoittaakin yliopistoamme. Tavarasta puheen ollen, yliopisto on brändännyt itsensä kyllä ihan tappiin, ja siitä todisteena suraavaa kuvamateriaalia.




Berkeleyn arvostuksesta kertoo sen sijoittuminen erinäisillä yliopistojen ranking-listoilla. Shanghain yliopistovertailussa Berkeley on maailmanlaajuisesti sijalla 3 ja Times-lehden ranking-listalla Berkeley on sijalla 10. Vertailun vuoksi Helsingin yliopisto oli tänä vuonna Shangain listalla sijalla 56 ja Timesin listalla sijalla 91. Yhdysvalloissa Berkeleytä pidetään maan parhaana julkisena yliopistona. Berkeleyn yliopiston henkilökunta on ahminut 6. eniten Nobel-palkintoja maailmassa ja monia muita arvostettua tiedepalkintoja, mikä on varmastikin yksi syy siihen, miksi koulu pärjää niin hyvin ranking-listoilla. Nobel-palkinnon saaneet berkelyläiset ovat muun muassa löytäneet Neptunium-alkuaineen, päässeet lähelle absoluuttista nollapistettä, selvittäneet hiilen toiminnan fotosynteesissä ja luoneet taluostieteen teorian kysynnän ja tarjonnan laista.  Kampuksella onkin erään tien varressa liuta parkkipaikkoja, jotka on tarkoitettu vain Nobelin palkinnon saaneille henkilöille. Saattaisi olla samanlaisella parkkipaikalla melko hiljaista suomalaisella yliopistokampuksella! Niin on kyllä itseasiassa Berkelyssäkin, sillä olen vain muutaman kerran nähnyt jonkun Bemarin parkissa Nobel-paikalla. Luulenkin, että parkkipaikat on tehty kampukselle ihan vain elvistelymielessä. Kaiken kaikkiaan 59 Berkeleyn entistä tai nykyistä tutkijaa on saanut tuon himoitun palkinnon, ja näistä vain 7 on tällä hetkellä vielä töissä yliopistolla (toiset ovat kuolleet tai muuten vain poistuneet yliopiston palkkalistoilta), joten ei ihme, jos Nobel-parkkipaikoilla on melko hiljaista.


Yliopistolta on myös valmistunut muita ihmisiä, jotka ovat ihan hyvin elämässään pärjänneet, vaikkeivät Nobel-palkintoa ole saaneet. Calissa on opiskellut muun muasa Kalifornian nykyinen kuvernööri Jerry Brown, Applen perustajajäsen Steve Wozniak, Inteliä perustamassa ollut Gordon Moore, Pakistanissa pääministerinä ja presidenttinä 1970-luvulla toiminut Zulfikar Ali Bhutto, maailman 100. rikkain ihminen Eric Schmidt sekä Star Trekissä näytellyt Chris Pine. Olenkin joskus miettinyt kampuksella kävellessäni, että täällä saattaa parhaillaan opiskella myös joku tuleva syövän parantaja tai uuden Facebookin keksijä.

Hyvästä maineesta on tietenkin paljon hyötyä yliopistomaailmassa ihan niin kuin elämässä yleensäkin. Maineenssa vuoksi yliopistolla käy esimerkiksi merkittäviä vierailijoita. Muutaman viikon kuluttua Esa-Pekka Salonen tulee Lontoon-orkesterinsa kanssa esiintymään ja ilmeisesti vetämään jonkinlaisen opetussession yliopiston omalle orkesterille. Tarkoitus olisi mennä tuolloin elämäni ensimmäiseen klassiseen konserttiin. Myöhemmin syksyllä yliopistolle tulee myös luennoimaan Steven Krashen, joka on soveltavan kielitieteen ja etenkin kielenoppimisen merkkihenkilöitä. Krashenin teorioita olen minäkin joskus aikanaan kouunpenkillä opiskellut, joten hänen luentoa odotan kyllä suurella mielenkiinnolla. Säikähdin oikein omaa nörttiyttäni, kun kuulin ensimmäisen kerran Krashenin vierailusta ja olin aidosti innoissani uutisesta samalla tavalla kuin joku voisi innostua kuullessaan vaikkapa Adelen tulevan keikalle Suomeen. Kaitpa minussa siis pieni akateemikko tuolla jossain syvällä sisällä asustaa.

Amerikkalaiset yliopistot elävät ja hengittävät osittain lahjoitusten turvin, minkä trendin haluttaisiin  nykyään Suomenkin yliopistoissa kasvavan, kun valtio kiristää kukkaronnyörejä ja yliopistorahoitusta. Lahjoituskulttuurissa on tosin suuret erot Suomen ja USA:n välillä. Vaikka jenkit nihkeilevät verojen maksamisen suhteen, he ovat oikein ahkeraa lahjoittajakansaa varsinkin, jos oman nimensä pääsee näkemään jossakin julkisella paikalla lahjoittajien listalla. Ilmeisesti amerikkalaiset antavat mieluummin rahansa johonkin konkreettiseen kohteeseen epämääräisen valtion sijaan, jolloin ei oikeasti näe, mitä hyötyä omasta panoksesta on kenellekään ollut. Alla on kuva yliopiston International Housen seinältä, johon on listattu kaikki ko. rakennuksen ja sen toimintaan liittyvien rahojen lahjoittajat vuonna 2014–2015. Ilmeisesti 500 dollaria lahjoittamalla pääsee vain Internation Housen ystäväksi, kun taas 2500 dollarilla pääsee diplomaatiksi. Jos rakennukselle heruu puoli miljoonaa, saakin jo globaalin rauhanlähettilään tittelin. Olisin halunnut olla paikalla, kun näitä nimiä eri summan lahjottaneille ryhmille on kehitelty. Global Embassador of Peace kuulostaa niin kankealta, että minä olisin lahjoittajana jo vetänyt puoli miljoonaani takaisin omalle pankkitililleni ja jäänyt odottelemaan parempaa nimiehdotuste, kuten vaikkapa The Queen of Everything. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, minkä tittelin saa, jos lahjoittaa rakennukselle miljoona dollaria. Mainittakoon loppuun vielä, että International Housessa sijaitsee yliopiston kv-toimisto ja siellä majoitetaan ja ruokitaan ulkomaalaisia kuin myös amerikkalaisia opiskelijoita huokeaan 20 000 dollarin lukuvuosihintaan. Hinta sisältää oman makuuhuoneen, mutta pesutilat joutuu jakamaan muiden kanssa eikä keittiötä ole käytössä ollenkaan, koska hintaan kuuluu kaikki ruoat. 


Koska Berkeleyn yliopiston useat entiset opiskelijat ovat menestyneet melkoisen mukavasti elämässään opintojen jälkeen ja koska yliopisto on tunnettu ympäri maailman, saa koulu melko paljon rahaa lahjoituksina, mistä todistuksena edellinen kuva. Vuonna 2015 Berkeley sai yhteensä yli 366 miljoonaa dollaria lahjotuksia, mikä oli 20. eniten lahoituksia amerikkalaisista yliopistoista. Olet saattanut lukea lähiakoina Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin hienosta visiosta kaikkien sairaukisen poistamisesta tai hoitamisesta 3 miljardilla dollarilla. Berkeleyn yliopisto pääsee toteuttamaan Markin suurta visiota yhdessä UC San Franciscon ja Stanfodin yliopiston kanssa uudessa 600 miljoonan dollarin lääketieteen tutkimuskeskuksessa. Lahjoitusten saamisessa Berkeleyn yliopistoa auttaa myös tietenkin koulun läheinen sijainti Piilaaksoon nähden, jossa elää ja työskentelee liuta IT-miljonäärejä, jotka eivät enää tiedä, minne työntäisivät rahojaan. Stanfordin yliopisto, joka sijaitsee lähestulkoon Piilaaksossa, sai muuten viime vuonna eniten lahjoituksia amerikkalaisista yliopistoista. Summa oli mukavat 1,6 miljardia dollaria. Tutkimuksen tekemiseen käytössä oleva raha sekä kunnia ja kuuluisuus kulkevat varmasti ainakin osittain käsi kädessä, joten ei ihme, että Berkeley (ja myös Stanford) ovat ahmineet Nobelin palkintoja. Laadukas tutkimus, raha ja menestyneet ihmset muodostavat täällä mukavan kehän Berkeleyn yliopiston ja alueen välillä.

Vaikka Stanfodin yliopisto ja Cal tulevatkin tekemään ja tekevät jo varmasti nytkin yhteistyötä tutkimuksen saralla, on Stanfordin ja Calin suhde verrattavissa Suomen ja Ruotsin väliseen vihasuhteeseen. Berkelyläiset inhoavat Stanfordia ja ilmeisesti tunne on molemmin puoleinen. Tästä todisteena seuraava kuva Berkeleyn yliopiston Harry Potter –klubin (?!) T-paidasta. Stanford on erittäin arvostettu yliopisto USA:ssa siinä missä Berkeleykin, joten koulujen välillä on jatkuva paremmuuskilpailu käynnissä. Seuraava ajatus on täysin minun oman mutu-tuntuman varassa, mutta yksi syy berkeleyläisten halveksuvaan suhtautumiseen Stafordia kohtaan voi johtua siitä, että Berkeley on julkinen yliopisto, kun taas Stanford on yksityinen. Berkeley siis saa rahaa valtiolta tai osavaltiolta tai kummaltakin, kun taas Stanford tulee toimeen omillaan. Tämä myös näkyy yliopistojen lukukausimaksuissa. Lukuvuosi Berkeleyssä maksaa kanditason opiskelijalle reilut 13 000 dollaria (hintaan ei sisäly muuta kuin oikeus opiskeluun), kun taas Stanfordiin pääsee opiskelemaan 45 000 dollarilla. Voisi siis ikävästi sanoa, että Stanfordiin pääsee opiskelemaan rahalla ja Berkeleyyn älyllä, mutta ilmeisesti tilanne ei ole näin mustavalkoinen. Olen kuullut, että Stanford jakaa paljon todella kattavia stipendejä vähävaraisille opiskelijoille, joten kyllä pelkällä älylläkin voi Stanfordin ovet avautua.


Ehkä juuri Berkeleyn amerikkalaisittain halpojen lukukausimaksujen vuoksi yliopisto ei mielestäni ole tunnelmataan erityisen elitistinen, mistä olen kyllä hyvin ilahtunut. Meno kampuksella on mielestäni aikalailla samanlaista kuin vaihto-opiskelukohteessani San Diego State Universityssä, joka ei paistattele missään ranking-listojen kärjessä. Oppilaat tuntuvat olevan ihan tavan tallukoita eikä kampuksella korosteta eirtyisemmin oman yliopiston ylemmyyttä. Tämä saattaa myös tosin johtua alueen muutenkin liberaalista ja rennosta elämänasenteesta tai ihan vaan kalifornalaisesta mentaliteetistä, mene ja tiedä.

Koska yliopisto on arvostettu, maantieteellisesti mielenkiintoisella alueella ja koulumaksut on melko matalat, monet myös pyrkivät Berkeleyyn opiskelemaan. Tänä vuonna hakijoita oli ennätysmäärä, kun 100 000 hakijan raja rikottiin. Heistä vain 17,5 % hyväksyttiin kouluun opiskelemaan. Voisi siis kuvitella, että opiskelijat ovat huippuälykkäitä, mutta eivät nuo minun mielestäni ole sen kummoisempia opiskelijoita kuin muutkaan. Yksi päivä suomen oppitunneilla opetimme oppilaille kansalaisuussanoja. Eräässä tehtävässä oppilaiden piti kirjoittaa eri henkilöiden kansalaisuuksia sen perusteella, missä kaupungissa he asuivat. Esimerkiksi kohta ”Jaan asuu amsterdamissa” aiheutti viisaille berkeleyläisille onglemia. Heidän olisi siis pitänyt jatkaa lausetta toteamalla ”…Hän on hollantilainen”. Ilmeisesti ongelma tehtävässä ei ollut suomen kieli, vaan se, että oppilaat eivät tienneet missä maassa Amsterdam on, joten kyllä berkeleyläisilläkin on vielä paljon opittavaa elämässä.

On yksi ihmisryhmä, joita ei normaalit hakuprosessit koske yliopisto-opintoihin hakemisessa Yhdysvalloissa ja he ovat nuoret huippu-urheilijalupaukset. Amerikkalaisissa yliopistoissa urheilulla on erittäin suuri rooli. Urheilutilat ovat erittäin laadukkaat ja osa opiskelijoista hyväksytään kouluun opiskelemaan pääosin heidän urheilullisten taitojen vuoksi. Berkeleyn hyvän maineen takia koulu houkuttelee siis myös joukkoonsa hyvin sporttisia opiskelijoita. On ilmeisesti suhteellisen helppo saada taitavia urheilijoita opiskelemaan Berkelyyn vilauttelemalla urheilustipendiä heidän nenän edessään. Berkeleyn yliopiston erinomaisuudesta kertookin myös sen menestyminen olympialaisissa. Valtaosa Yhdysvaltain olympiajoukkueen urheilijoistahan tulee amerikkalaisita yliopistoista, ja vuoden 2016 olympialaisiin Berkeley lähetti 41 urheilijaa sekä 9 valmentajaa tai muuta tukijaa ja tuliaisiksi Brasiliasta he toivat 5 pronssia, 4 hopeaa ja 12 kultaa eli yhteensä 21 mitalia. Esimerkiksi 3 kultamitalia voittanut uimari Ryan Myrphy opiskelee Berkeleyssä. Olen siis hyvin mahdollisesti saattanut törmätä yliopistolla tietämättäni tuoreeseen olympiavoittajaan. Käännetään nyt vielä vähän veistä haavassa ja muistutetaan, että Suomihan lähetti kisoihin 54 urheilijaa, joista yksi ylsi pronssimitaliin. Veistä voi kyllä myös kääntää berkelyläisten haavassa: Stanfordin yliopiston opiskelijat saivat 27 olympiamitalia Riosta ja sekös berkeleyläisiä ärsyttää. Amerikkalaisista yliopistoista Stanfordin opiskelijat toivatkin olympialaisista eniten mitaleja, mutta Berkeleyn yliopisto tuli hyvänä kakkosena yhdessä University of Southern Californian kanssa. Ei ole varmaankaan sattumaa, että kalifornialaiset yliopistot ovat tämän listan kärjessä, täällä kun on sään vuoksi aika mainiot olosuhteet urheilulle ympäri vuoden. Tässä esimerkiksi kuva yliopiston Memorial Stadiumilta, jossa pelataan yliopiston jalkapallopelit, jossa kuvanottohetkellä joukko opiskelijoita oli pelaamassa ”amerikkalaista frisbeetä” tai siltä se ainkin minun silmiini näytti. Marraskuussa olisi itseasiassa Berkelyn ja Stanfordin välinen jalkapallomatsi kyseisellä stadionilla, mikä tulee varmasti olemaan herkullinen peli, kun tietää yliopistojen asenteen toisiaan kohtaan, joten sinne yritän kyllä mennä katsomaan elämäni ensimmäistä amerikkalaista jalkapallomatsia. Liput otteluun vain maksavat halvimmillaan 60 dollaria. Täällä ainoastaan ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsevät ilmaiseksi peleihin ja muut ovat maksavia asiakkaita, mikä on minusta todella outoa. San Diegossa opiskelijat pääsivät kaikkiin urheilumatseihin, tai ainakin koripallomatseihin, ilmaiseksi.


Melko karun oloisesta kaupunkikuvasta huolimatta Berkelyn kaupungilla on siis paljon aihetta olla ylpeä. Ehkä kaupungin ei tarvitse välittää erityisemmin ulkoisesta habituksestaan, kun alueella on niinkin kova vetonaula kuin UC Berkeley. Mitä sitä turhaan katuja siivoamaan roskista ja rakennuksia kunnostamaan. Pääasia, että Nobel-voittajilla on tilaa parkkeerata.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti