DON'T STOP BELIEVING

Toukokuu 2013. Istun surun murtamana lentokoneessa matkalla kohti Suomea. Tuolloin minulla loppui kevätlukukauden kestänyt opiskeluvaihto Etelä-Kaliforniassa San Diegossa enkä olisi millään halunnut palata kotimaahan. Vajaassa puolessa vuodessa olin ehtinyt tottua Kalifornian rentoon ilmapiiriin, lähes päivittäiseen marihuan tuoksuun (muiden polttamana), ihanaan säähän sekä helppoon elämään, jossa ei tarvinnut tehdä muuta kuin vähän opiskella ja nauttia.  Jyväskylässä minua odottivat tyhjä pankkitili, kuulemani perusteella tuskainen aineenopettajien harjoitteluvuosi ja gradu, työ ruokakaupan lihatiskillä sekä ennen kaikkea surkea sää. Kun syksy ja talvi saapuivat Jyväskylään, aloin olla aidosti vihainen koko maalle. Kuka perkele täällä pimeän loskapaskan keskellä haluaa vapaaehtoisesti asua?

Syyslukukaudella 2014 kaverini Emma pääsi työharjoitteluun CIMO:n (Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus) kautta Brasiliaan ja kateellisena katselin hänen matkalta ottamiaan kuvia Facebookissa. Polte takaisin ulkomaille ja etenkin Yhdysvaltohin oli kova ja Emman vuoksi kuume kasvoi. Niinpä eksyin noihin aikoihin CIMO:n nettisivuille katsomaan, olisiko organisaatiolla minulle jotakin tarjottavaa. Portugalia en osaa puhua, toisin kuin Emma, joten Brasilia oli poissa laskuista, mutta englannin pääaineen lisäksi olin opiskellut suomea (ja kirjallisuutta sekä kasvatustieteitä) saadakseni englannin ja äidinkielen opettajan pätevyyden. Ilokseni huomasin, että CIMO tarjosi useita eri harjoittelumahdollisuuksia suomen kielen opiskelijoille ulkomailla, kuten suomen opettamista. Katseeni osui linkkiin, jossa kerrottiin Fulbright-opetusassistenteista. Ohjelman kautta suomen kielen opiskelijat pääsevät toimimaan suomen kielen apuopettajina Yhdysvalloissa amerikkalaisissa yliopistoissa. Hakuvuodesta riippuen tarjolla saattoi olla myös opetusassistentin paikka Kaliforniassa, Berkeleyn yliopistossa. ”Tuonne minä haluan!”, muistan ajatelleeni.

Opinnoistani johtuen jouduin kuitenkin hillitsemään hakuintoani ja niinpä pääsin hakemaan ohjelmaan vasta elokuussa 2015. Päättäväisyyteni, tahdonvoimani ja myös uskomattoman hyvän tuurin ansiosta minut valittiin mukaan ohjelmaan joulukuussa 2015, ja tuolloin sain myös suureksi ilokseni tietää kohteeni olevan University of California, Berkeley. Melkein kahden vuoden haaveilun, pitkän hakuprosessin, useiden pakollisten Helsingin-reissujen ja lukemattomien lomakkeiden täyttelyjen jälkeen unelmastani on pian tulossa totta! Menen siis suomen kielen opetusassistentiksi (foreign language teaching assistant = FLTA) Kalifornian yliopistoon Berkeleyyn – tai kuten paikalliset sanovat, Caliin. Matkani rahoitetaan CIMO:n apurahalla eli kyseessä ei siis varsinaisesti ole työpaikka, koska palkkaa minulle ei makseta. Ehkä sana harjoittelu kuvaa tulevaa ”pestiä” paremmin. Työnkuvaani kuuluu suomen kielen oppitunneilla avustamista, suomenkielisten keskustelutuokioiden järjestämistä ja suomalaisten elokuvailtojen organisoimista. Suoraan sanottuna en oikein tiedä vielä itsekään, mitä kaikkea tulen töissä tekemään, mutta se selviää kyllä ajan myötä. Tähän teemaan palaan siis myöhemmin kunhan tiedän itsekin aiheesta enemmän.

Seikkailu starttaa aamulla 14.8. Helsinki-Vantaan lentokentältä, josta lennän Lontoon ja Chicagon kautta Syracuseen New Yorkin osavaltion pohjoispuolelle. Syracusessa osallistun FLTA:iden aloitusorientaatioon, jossa meitä valmistetaan tulevaan koitokseemme ja tutustutetaan muihin FLTA-kollegoihin. Kaiken kaikkiaan minunlaisiani FLTA:ita saapuu Yhdysvaltoihin elo-syyskuussa noin 400 henkilöä ympäri maapalloa opettamaan amerikkalaisille yliopisto-opiskelijoille paloja omasta kielestään ja kulutturistaan. Velvollisuuksiimme – tai oikeuksiimme, miten vain asian haluaa nähdä –kuuluu myös opiskella itse muutama kurssi kohdeyliopistossa.

FLTA:t muodostavat todella monikansallisen joukon. Facebookin ryhmiemme perusteella näyttäisi siltä, että valtaosa FLTA:ista tulee Lähi-Idästä, Afrikasta, Aasiasta ja Etelä-Amerikasta. Minä ja kaksi muuta suomalaista, Sara ja Kirsi, olemme ainoat skandinaavit koko porukasta. Sara menee opettamaan suomea University of Washingtoniin Seattleen ja Kirsi menee Minneapolisiin University of Minnesotaan. Meidän lisäksemme muita Euroopan kieliä ja kulttuureita tulevat tekemään tunnetuksi espnjalaiset, ranskalaiset, italialaiset, venäläiset ja irlantilaiset FLTA:t. Vaikka samaan orientaatioon kanssani osallistuu vain murto-osa kaikista 400 FLTA:ista sillä orientaatioita järjestetään useassa eri paikassa ympäri Yhdysvaltoja elokuun aikana, on tiedossa varmasti aikamoinen kulttuurien yhteentörmäys Syracusessa!

Orientaation jälkeen toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja matkustan ihastelemaan Chicagoa, jossa olen halunnut käydä jo 90-luvulta lähtien, jolloin tuijotin televisiosta, kun pediatri Doug Ross eli George Clooney kulki lääkärinvaatteet päällä kaupungin kaduilla Teho-osasto -nimisessä sairaalasarjassa. 18.8. tämäkin haave vihdoin toteutuu, kun vietän 4 päivää kaupungissa nähtävyyksiä ihmetellen ja George Clooneytä etsien. 22.8. lennän sitten viimein lopulliseen päämäärääni eli UC Berkeleyyn (University of California, Berkeley). Opetus alkaa yliopistolla jo 25.8. eli kovin paljoa ei jää aikaa tutustua kaupunkiin rauhassa, mutta eiköhän Berkeley ehdi tulla tutuksi melko hyvin seuraavan 9 kuukauden aikana.

Tämä blogi on siis perustettu tulevaa Amerikan-valloitustani varten. Kuten blogin nimestä voi päätellä, tulen keskittymään teksteissä Suomen ja USA:n välisiin eroihin, jotka ovat herättäneet huomioni matkan aikana sekä saaneet minut ajattelemaan ja oppimaan jotain uutta. Tulen myös kertomaan lukuisia tarinoita siitä, kun minä otan ensiaskeleitani suomen kielen opettajana täysin vieraassa ympäristössä vieraalla kielellä. Matkan aikana tulen varmasti oppimaan paljon Yhdysvalloista ja amerikkalaisesta kulttuurista, oppimisesta ja opettamisesta sekä itsestänikin samalla kun itse opetan amerikkalaisille suomea ja suomalaista kulttuuria. Seuraavat 9 kuukautta tulevat siis varmasti olemaan todella antoisia ja opettavaisia kaikella mahdollisella tavalla. 

Vaikka olen jo Yhdysvalloissa hetken aikaa asunut, tulen varmasti vielä oppimaan paljon uutta tuosta isosta maasta ja sen ihmisistä. San Diegossahan vietin vain kevätlukukauden, joten nyt pääsen kokemaan myös aivan uusia asioita, kuten kiitospäivän, halloweenin, joulun ja uudenvuoden. Juhlapyhien sijaan matkastani tekee erityisjännän marraskuussa pidettävät USA:n presidentinvaalit, joista tulen aivan varmasti mainitsemaan useampaankin otteeseen blogissani. Vaikka tulen asumaan samassa osavaltiossa kuin edellisella kerralla, on Bay Area, johon Berkeley kuuluu mm. San Franciscon, San Josen ja Piilaakson lisäksi, varmasti monin tavoin erilainen ympäristö kuin San Diego. Opiskeluvaihtoni aikana vietin spring breakillä muutaman päivän San Franciscossa, joka on noin 15 minuutin automatkan päässä Berkeleystä, joten pientä kosketuspintaa minulta kyllä löytyy alueeseen jo ennestään ja osaan jo ennakkoon hieman hahmottaa, mitä tuleman pitää. Olen esimerkiksi valmistautunut jo henkisesti siihen, että kautukuvassa näkee kodittomia päivittäin yhtä suurella todennäköisyydellä kuin Starbucks-kahviloita (sama nyrkkisääntö kyllä pätee myös San Diegoon). Berkeleyssä en kuitenkaan ole koskaan käynyt, eikä Bay Area ole muutoin tuttu, joten paljon uusia asioita tulen tässä matkan aikana varmsti kokemaan ja niistä teille raportoimaan.

Tästä siis starttaa USA-seikkailu 2.0 kuin myös tämä blogini, johon kirjoittelen ajatukisani matkan aikana. Enpä olisi uskonut reilut kolme vuotta sitten lentokoneessa kotiin matkustessani, että palaan vielä Kaliforniaan asumaan ja tekemään oman alani töitä arvostetussa yliopistossa. Tarinan opetus siis kuuluu: don't stop believing. Joskus haaveista voi tulla totta. Näihin hieman amerikkalaisiin, vaaleanpunaisen purkkapallon makuisiin high school -leffakliseisiin on hyvä päättää tämä teksti. Talk to ya later, folks!