MI CASA ES SU CASA

Tervehdys täältä kaukaa. Tämä opettaja on jo mukavasti joululoman vietossa eli kohta ollaan aikalailla puolessavälissä minun USA-seikkailua. Aika on kyllä mennyt aikamoisella vauhdilla, joten kohtahan minä periaatteessa siis jo tulen takaisin Suomeen. Koska tässä nyt kolkutellaan retkeni puoltaväliä, on syytä katsoa vähän taaksepäin ja myös tulevaan.  Kuten joku näppärä kielimies ja –nainen ehkä saattoi jo tekstin otsikon perusteella päätelläkin, tarkastelen tässä Berkeley-elämääni nimenomaan asumisen kannalta.

Kun minä noin neljä kuukautta sitten saavuin Berkeleyyn, oli alku jotenkin yllättävän haastavaa. Kuvittelin, että tänne tuleminen ja täällä eläminen olisi helppoa ja ihanaa, kun olin kuitenkin jo samassa osavaltiossa asunut, käynyt viettämässä muutaman yön naapurissa San Franciscossa ja haaveillut Kaliforniaan paluusta jo vuosia. Asettuminen Berkeleyyn ei kuitenkaan ollutkaan niin helppoa ja ihanaa kuin ennakkoon kuvittelin. Osittain alkushokkini johtui varmastikin talosta, johon muutin.

Talossa ei sinällään ollut suurempia moitteita. Tajusin vain yht’äkkiä, etten enää olekaan kotona omassa sängyssä omien tavaroiden ympärillä ja koti-ikävä iski. ViImeiset seitsemän vuotta (opiskeluvaihtoa lukuunottamatta) olen asunut yksin Jyväskylässä kaksiossa. Talo on rakennettu vuonna 1998, siinä on lasitettu parveke ja sauna. Isäni omistaa asunnon, joten vuokra on minimi. Ainut haittapuoli on asunnon melko kaukainen sijainti keskustasta ja Jyväskylän yliopistosta, mutta ei tuo seikka ole vielä saanut minua muuttamaan talosta. Tottakai tiesin, etteivät asumisolosuhteet tule olemaan samanlaiset kuin Jyväskylässä, mutta ilmeisesti en vain ollut valmistautunut muutokseen henkisesti tarpeeksi hyvin, koska pieni paniikki iski alkuun, kun saavuin Kaliforniaan.

Berkeleyssä päädyin asumaan reilun seitsemänkymppisen tädin ja hänen kissansa kanssa pienessä talossa, joka on rakennettu vuosikymmeniä sitten. Toki taloa on rempattu noista vuosista, mutta jotenkin vain talon erilaisuus suomalaisiin taloihin nähden aiheutti minussa jonkinlaisen hylkimisreaktion. Heti ensimmäisen kerran kun avasin talon etuoven ja astuin sisälle, nenääni iski jokin vieras ja erikoinen haju. En osaa sano, mikä hajun aiheuttaa, mutta olen tottunut siihen sittemmin enkä sitä enää edes huomaa kuin joskus talon ulkopuolella omista vatteistani. Talo oli myös melko pölyinen. Rhoda, vuokraemäntäni, ei ehkä ole se kaikkein Martha Stewart –henkisin ihminen maan päällä. Hän ei esimerkiksi omistanut alkuun ollenkaan imuria ja edelleen hänen pesuhuoneensa seinällä katon rajassa on seinässä kiinni pölyä. Sain onneksi pian imurin lainaan Sirpalta, joka on UC Berkeleyn oikea suomen opettaja, ja pääsin siivoamaan makuuhuonettani asumiskelpoisemmaksi, ja nykyään olen ihan sinut huoneen kanssa. Tässäpä kuvia huoneesta. Täytyy muuten tämän valitusvirren jälkeen ylistää hieman Rhodan taloa siitä, että siellä ei ole kokolattiamattoja, jotka minun mielestäni on hirveintä, mitä talossa voi olla.

Heti Rhodalle muutettuani tulin kipeäksi ja olin melko varma, että oireet johtuivat pölyisestä talosta, jossa epäilin myös olevan hometta. Ehkä kyseessä kuitenkin oli loppujen lopuksi vain flunssa ja immuunijärjestelmäni tottumattomuus amerikkalaislle pöpöille, koska nykyään talo ei mielestäni aiheuta minussa mitään oireita. Olen kyllä jatkanut huoneeni raivokasta siivoamista ja petivaatteiden tuulettamista ulkona (rituaali, jota amerikkalainen vuokraemäntäni pitää varmasti todella outona, koska moinen on vierasta valtaosalle jenkeistä). Rhoda jopa osti taloon imurin. Arvostin elettä kovasti, mutta imurin pakkauslaatikon ja ulkonäön perusteella olen melko varma, että kyseinen vehje on tarkoitettu nimenomaan kokolattiamatollisiin taloihin (ks. jälkimmäinen kuva huoneestani, jossa imuri näkyy). Mainitsinko, että Rhoda ei ole mikään kodin hengetär?

Palataanpa hetkeksi takaisin petivaatteisiin. Amerikkalaisten tapa pedata sänky on todella outo! Tämä perustuu kaikkiin niihin seitsemään sänkyyn, joissa olen päässyt vierailun aikanani nukkumaan syystä tai toisesta. Siinä missä suomalaisella on paksu peitto ja pussilakana, amerikkalaisella on aluslakanaa muistuttava kangaslituska, jonka päälle laitetaan joku viltti ja tämän päälle vielä mahdollisesti sähköllä toimiva lämmittävä viltti. Ja kaikki nämä peittokyhäelmät vielä tungetaan patjan alle niin että nukkuja on ”jumissa” sängyssä kaiken maailman rättien ja vilttien alla. Minä en tähän pelleilyyn suostunut, vaan hain Ikeasta suomalaisille tutun kunnon peiton ja pussilakanan. Pussilakanassa tosin ei ollut reikiä siellä lakanan ”yläpäässä”, joiden avulla peiton asettaminen pussilakanan sisään on huomattavasti helpompaa, vaan lakanan alaosassa oli vain leveä aukko peiton pujottamiselle. No minähän sitten näppäränä tyttönä revin ne kolot siihen pussilakanan yläosaan. Maassa maan tavalla – ja paskat.

Toisaalta paikallisten erikoisen sängynpetauksen kyllä ymmärtää varsinkin sähköisten lämpövilttien suhteen, sillä talot ovat täällä todella kylmiä öisin. Tinder-toverini Steve esimerkiksi vietti viime viikolla yön kaverinsa luona ja kun hän tuli aamulla kotiinsa, oli talon sisälämpötila kuulemma ollut rapsakat 8 astetta celsiusta eli saman verran kuin jonkun jääkaapissa ja 2 astetta enemmän kuin ulkona (yöt ovat todella kylmiä täällä tähän aikaan vuodesta).  Eräs suomalainen tutun tuttu, joka asuu Seattlessa, on osuvasti sanonut, että amerikkalaiset lämmittävät ihmisiä eivätkä taloja. Tämän allekirjoitan täysin. Steven asunto ei siis ole mikään poikkeus vaan tällaista täällä on kaikkialla. Steve esimerkiksi hengailee kotonaan usein pipo päässä ja pitää talvisin partaa ihan vain pitääkseen itsensä lämpimämpänä. Siinä missä suomalainen on tottunut elämään noin 23-asteisessa talossa ympäri vuorokauden, saan täällä vain haaveilla moisista lukemista. Kotona Suomessa osa nukkumisrituaaliani on pistää peitto jalkojen väliin ja nauttia talon lämmöstä, mutta täällä moinen on mahdotonta, koska peiton ulkopuolella on niin pirun kylmä. Olin joulukuun alussa vajaan viikon Washington DC:ssä hotellissa ja otin kaiken ilon irti hotellihuoneen lämmitylaitteesta. Huoneessa oli mukavat 25 astetta lämmintä ihan vain siitä ilosta, että se oli mahdollista. Toinen jalka oli öisin peiton ulkopuolella.

Insinööri-Steve on minulle luetellut syitä talojen kylmyyteen. Valtaosassa taloja on vain yhdet ikkunalasit ja ainakin Steven kodissa ulkoilman erottaa sisäilmasta vain talon seinä ilman mitään eristyksiä tai muita suomalaisia hienouksia. Eteinen on myös näkemäni perusteella vieras käsite paikallisissa taloissa. Yleensä ulko-ovi aukeaa siis suoraan olohuoneeseen. Koska ikkunoissa ei ole kuin yksi lasi, ne mitä suurimmalla todennäköisyydellä fuskaavat ja päästävät ilmaa läpi aika helposti. Ilma ei muutenkaan kierrä ainakaan Rhodan talossa samalla tavalla kuin suomalaisissa kodeissa. Kun teen pidemmän kaavan mukaan jauhelihapastaa (pata porisee vähintään 1,5 tuntia), on Rhodan keittiön ikkunat totallisen huurussa. Samaa ei ole koskaan tapahtunut Suomen-kämpässäni.

Seuraavat huomiot eivät liity sinällään asuntojen lämmitykseen, mutta mainitsenpa vielä, että Rhodan pesuhuoneen seinäthän ovat puiset. Kuka helkatti rakentaa kosteaan tilaan puiset seinät??!! Suihkuin puolella seinässä on toki laatoitus, mutta koska kyseessä on ehkä kahden neliön kokoinen huone, kosteus aivan varmasti imeytyy suihkutilan eli ammeen luota muualle huoneen puuseiniin. Tähän väliin täytyy kuitenkin taas antaa kiitosta Rhodan kylppärille siitä, että siellä on käisuihku, mikä yleisesti ottaen taitaa olla paikallisissa taloissa ja hotelleissa harvinaisuus. Olen yrittänyt miettiä, miten naiset pesevät täällä pyhimmät paikkansa? Seisovatko he suihkussa välillä käsillään? Onneksi minun ei oe tarvinnut alkaa luovaksi.

Toinen Rhodan talon erikoisuus liittyy talon lattiaan. Tunnen oloni talossa 1000-kiloseksi norsuksi, kun kävelen sisällä. Minulla on taipumus kävellessäni ilmeisesti painaa kantapäät melko tunteella kiinni lattiaan, koska Rhodan keittiön seinällä olevat padat ja kattilat helisevät kun kävelen keittiössä. Muualla talossa lattia kyllä tuntuu myös pitävän ääntä, kun kävelen. Rhodalla on keittiössä todella vanha pyykkikone ja kuivausrumpu, ja tunnen kuivausrummun tärinän istuessani omassa huonessani sängyllä, kun laite on päällä, vaikka kuivausrumpu ja sänkyni eivät ole samalla seinällä. Se, miksi talot ovat sellaisia kuin ovat, johtuu varmaankin rakennusten iästä. Rhodan talo on rakennettu alun perin joskus 1920–1940 –luvulla. Toki taloa on kunnostettu, mutta vain pintapuolisesti. Stevekin asuu isoisänsä omistamassa talossa, joka on rakennettu ilmeisesti joskus 1940-1950 –luvulla, joten joitaikin modernien talojen puutteita siinä toki on.

Vaikka talot eivät ole uusia eivätkä rakennuteknisesti huippulaatua, ei se sitä tarkoita, etteivätkö ne olisi arvokkaita. Kuten ehkä olen jo maininnutkin, asuminen Berkeleyssä on todella kallista. Minä maksan makuuhuoneestani Rhodalle 740 dollaria kuussa, mikä on Berkeleyn markkinoilla todella edullinen hinta. Rhoda kertoi minulle maksaneensa aikoinaan talosta muistaakseni 25 000 dollaria, kun hän sen osti noin 40 vuotta sitten. Jos hän nyt myisi talon, saisi siitä Rhodan mukaan noin 20-kertaisen summan rahaa. Steven (ukin) talo taas löytyy korkealta rinteestä Berkeley Hillseillä, josta on upeat näkymät Berkeleyyn, Oaklandiin ja San Franciscoon. Alue on todella kallis asua, ja vaikka Steven ukin talon kunto ei ole tällä hetkellä kovin kummoinen, Steven perhe ei halua luopua talosta, koska se on todella arvokkaalla tontilla. Steven mukaan pelkästä tontista saisi miljoona dollaria eikä kyseessä ole todellakaan mikään iso maapläntti. Steve maksaa itse asumisesta tällä hetkellä ainoastaan kiinteistöveron (property tax), joka onkin sitten kuulemma makoisat 9000 dollaria vuodessa. Osaa ne USA:ssakin verottaa. Lisäksi Steve fiksailee pikkuhiljaa taloa omakustanteisesti ja sukulaisten rahoilla, joten siinäpä sitä sitten riittäkin työmaata ja kuluja!

Palataan vielä viime kertaiseen Tinder-blogiin sen verran ja kerrotaan, että kävin alkusyksystä parilla treffeillä erään tyypin kanssa, joka on luonut johonkin ei-niin-tunnettuun amerikkalaiseen scifi-sarjaan nimeltä The Expanse ”mielikuvituskielen”. Tyyppi on saanut kandin paperit yliopistosta ja työskentelee nyt kirjailijana kirjoittaen omia scifi-kirjoja (joista yhtään ei ole vielä julkaistu) ja vuorosanoja edellämainittuu tv-sarjaan. Deittailun aikaan mies oli juuri ostanut itselleen talon naapurikaupungista Oaklandista rapiaan  700 000 dollarin hintaan. Sillä perusteella mitä minä tiedän tyypistä, ihmettelen suunnattomasti, miten kummassa hänelle on myönnetty yli 700 000 dollarin laina pankista! Ehkä hänellä on rikas perhe tai mielikuvituskielen kehittämisellä ansaitsee todella hyvin, mene ja tiedä, mutta silti tuo lainan määrä pistää miettimään, milloin USA:ssa koetaan seuraava asuntokupla.

Koska asuminen on täällä niin kallista kuin myös eläminen yleensäkin (ruoka, iltamenot ja kulkeminen paikasta A paikkaan B), olen tässä tehnyt laskelmia ja tullut siihen karuun lopputulokseen, ettei minulla ole varaa matkustaa enää juuri ollenkaan matkani aikana. Olen tässä yrittänyt budjetoida kevättä ja todennut, että minulla jää vuokran maksun jälkeen noin 450 dollaria käyttörahaa kuussa, mikä on täällä aivan naurettavan vähän. Valtaosa stipendistäni siis menee vuokran maksuun enkä mielestäni saa rahoilleni 740 dollarin edestä vastinetta, vaikkei Rhodassa mitään vikaa ole. Tulemme hyvin juttuun ja olen jo sinut talonkin kanssa. Tällä hetkellä suurin miinuspuoli Rhodan talossa on melko kaukainen sijainti yliopistosta ja keskustasta. Lisäksi työmatkani on lähestulkoon pelkkää loivaa ylämäkeä, joten reitin polkeminen kökköpyörälläni risoo ajoittain. Toisaalta mäiltä ei voi välttyä Berkeleyssä missä ikinä asuukaan, joten valitukseni on ihan turhaa.

Kevääni alkoi näyttää joulukuun aikana siis melko karulta, kunnes sain ”lottovoiton”, minkä seurauksena muutin viikko sitten pois Rhodan luota. Katselen aika ajoin UC Berkeleyn hallinnoimaa vuokra-asuntojen nettisivua ja löysin sieltä nykyisen kotini. Niinpä olen viime maanantaista lähtien asunut lähes Steven naapurissa upealla Berkeley Hills –alueella kauniissa, Minnan puhtaustandardit täyttävässä talossa. Talossa on kaksi kerrosta ja yläkerta on kokonaan minun yksityisessä käytössä omaa pesuhuonetta myöten. Talon vieressä minuutin kävelymatkan päässä on yksityinen puisto, josta näkee selkeällä säällä Golden Gaten sillan, San Franciscon ja Berkeleyn. Samat näkymät olisi talon yläkerrassakin, mutta puut hieman blokkaavat näkymää. Talo on 10 minuutin kävelymatkan päässä yliopistolta, joten työmatkani puolittui muuton myötä. Kuten alueen nimestä voi päätellä, on täällä vielä vittumaisempia mäkiä kuin Rhodan luona, minkä vuoksi pyöräily on mahdotonta valtaosalla alueen teistä, mutta perslihakset tulee ainakin saamaan hyvää treeniä kevään aikana. Kun tulen takaisin Jyväskylään, juoksen tuosta vaan pienelle Laajavuoren nyppylälle tai Puijon mäelle ja nauran räkäisesti matkalla huipulle (visiota on ehkä hieman liioiteltu huumorin nimissä).

                                          Nykyinen talo, jossa asun

 Makuuhuoneeni illan tunnelmavalaistuksessa (kattovalaisimiet on taloissa yllättävän harvinaisia, niin myös tässä talossa.

                                         Ja makuuhuone toisesta suunnasta

                                          Naapurustoa

                                          Näkymät naapurin pikku puistosta

  

Kaiken tämän hypetyksen jälkeen on aika paljastaa vuokran suuruus, joka on pyöreät nolla dollaria! En siis maksa vuokraa asumisesta, vedestä, sähköstä tai kaasusta ollenkaan ja saan käyttää vapaasti myös talon hyvin varusteltua keittiötä, astianpesukonetta, pyykkikonetta ja kuivausrumpua. Miten ihmeessä tämä kaikki on mahdollista? Noh, there’s a catch, niin kuin amerikkalainen sanoisi. Asun talossa 80-jotain –vuotiaan muistisairaan naisen, Beverlyn, kanssa eli kämppikseni sen kun vain vanhenevat! Aivoinfarktin aiheuttaman muistin heikkenemisen vuoksi naisella on palkallista apua talossa 24/7, mutta minä korvaan nyt yövahdin hommat. Saan nukkua yöni ihan rauhassa, mutta yöpöydälläni on vauvojen itkuhälytintä muistuttava laite, jonka kautta kuulen, jos Beverly tarvitsee alakerrassa apua. Ihmisten vakuuttelujen mukaan rouva nukkuu yönsä rauhallisesti, joten minä olen vain paikalla siltä varalta, JOS hän vaikka tippuu sängystään, talossa on tulipalo tai alueella on maanjäristys. Beverlyn poika, Rob, sanoi minulle, että ”All we’re asking of you is to take care. Not take care of.” Täytyy myöntää, että en ollut ihan sataprosenttisen varma, mitä mies tällä tarkoitti, kun hän sen sanoi, mutta nyökkäilin vain iloisesti, koska halusin tehdä vaikutuksen ja saada kämpän itselleni. Pienen googlettelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että take care tarkoittaa valppaana tai varovaisena olemista kun taas take care of tarkoittaa jostain henkilöstä huolehtimista. Parempia käännöksiä miehen fraasille otetaan kyllä vastaan, jos epäilet, että olen ymmärtänytkin jotain väärin ja take care tarkoittaakin naapurin Johnin seksileluna toimimista tai jotain muuta yhtä miellyttävää.

Muutin taloon viikko sitten, jolloin rouva oli Oregonissa tapaamassa siskoaan. Reissun jälkeen minä taas lähdin joulun viettoon Chicoon (tämäkin olisi jäänyt kokematta ilman Tinder-Steveä), josta palasin tänään takaisin. Yhteiselomme Beverlyn kanssa alkoi siis virallisesti vasta tänään. Kello on nyt 21.04 ja kuulen itkuhälyttimen kautta, miten naisen hoitaja on laittamassa rouvaa nukkumaan eli minun ”työni” alkaa kohta, kun hoitaja lähtee talosta pois. Aamulla toinen hoitaja tulee taloon ennen Beverlyn heräämistä, jolloin minä olen vapaa ”työvelvoitteistani”. Rehellisesti sanoen minua hieman jännittää, miten yhteiselomme tulee sujumaan, mutta ilmaisen vuokran voimalla yritän pistää tämän asumisjärjestelyn toimimaan vaikka väkisin! Olen tottunut nukkumaan öisin korvatulpat korvissa, vaikka nukkumapaikkani olisi hiirenhiljainen. Tälle tavalle saan nyt ainakin heittää hyvästit, mutta ehkä minä sen verran voin joustaa säästääkseni 3700 dollaria asumiskustannuksissa. Summa on minun apurahaan nähden merkittävä.

Koska minun pitää olla talossa iltaisin ja öisin, tämä asumisjärjestely tulee vaikuttamaan korvatulppien lisäksi siihen piskuiseen sosiaaliseen elämääni, jonka olen täällä onnistunut luomaan. Iltaiset Tinder-treffit ovat nyt esimerkiksi mahdottomia, joten se siitä Sex And the City –elämästä. Voin kyllä olla talosta poissa myöhään tai jopa yön yli, mutta minun tulee ilmoittaa siitä tarpeeksi ajoissa. Uuden vuoden aattona saan esimerkiksi mennä ja tulla miten haluan (minulla ei ole vielä mitään suunnitelmia uudelle vuodelle, apua!), ja 19.1. olen myös vapaa, koska silloin minä ja 370 muuta suomalaista menemee NHL-peliin San Jose Sharksia kannustamaan. Kyseessä on Sharksien ”Finnish Heritage Night”, jonne saimme liput edullisesti tapahtuman vuoksi. Lisäksi pääsemme ilmeisesti tepastelemaan kaukalon jäälle ennen tai jälkeen pelin ja luultavasti pääsemme näkemään myös Sharksien suomalaispelaajan Joonas Donskoin. Tästä lisää lähempänä tapahtumaa tai sen jälkeen.

Tämmöinen juonenkäänne on siis tapahtunut minun elämässäni ja nyt jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tästä kaikesta oikein tulee. Muistisairas rouva on todella herttainen asutralialaisnainen, joka ei ole menettänyt aksenttiaan asuttuaan Berkeleyssä varmaan jo yli 50 vuotta. Rouvan edesmennyt mies on ollut jonkin sortin ”maanjäristysjumala” ja luonut uran UC Berkeleyssä professorina ja laitoksen johtajana ja ties minä, joten perhe taitaa olla aika varakas – en kait minä täällä muuten asuisi ilmaiseksi. Rouvan Teslalla kruisaileva noin nelikymppinen poika on myös todella mukava, joten uskon, että mahdollisuudet tämän järjestelyn toimimiseen ovat suuret.

Vaikka talo on hulppea, en ole kaikkia asumisonglemia onnistunut poistamaan. Kuten edellä mainitsin, tulin tänään takaisin taloon neljän päivän joululomareissun jälkeen. Makuuhuoneessani minua odotti Sirpalta saamani joululahja, jonka avasin samantien. Sirpa tietää, että minulla on ollut erinäisiä ongelmia tottua Berkeleyn lämpötiloihin niin sisällä kuin ulkona, joten hän antoi minulle lahjaksi hienon lämpömittarin. Kun avasin lahjan, lämpömittari näytti makuuhuoneessani rapsakkaa 14 asteen lämpötilaa, joten kyllä täälläkin hytistään. Olisin ehkä ollut tyytyväisempi, jos en olisi tiennyt lämpötilaa, joten tässä tapauksessa tieto kyllä lisää tuskaa. Suomalaistyyppisten patterien sijaan (joita ei muuten näe oikeastaan missään) talossa on jonkin sortin keskuslämmitys ja alakerta onkin todella lämmin, mutta minun huoneeni on yläkerrassa, joten huoneen lämpeneminen ei tapahdu kädenkäänteessä. Nyt lämpötila on huoneessa jo 18 astetta ja minulla on sängyssä aikaisemmin mainitsemani sähköpeitto, joten näillä mennään. Unohtakaa suomalainen sisu, minä selviän tästä 3700 dollarin voimalla.

                                                Lämpimästi tervetuloa 14-asteiseen kotiin!

Mitenkäs Rhoda suhtautui muuttooni? Emme olleet allekirjoittaneet vuokrasopimmusta, mikä on täällä varsin epätavallista mutta helpotti muuttoa. Minua hieman jännitti kertoa Rhodalle asiasta, koska minusta jotenkin tuntui, että olin toiminut hänen selkänsä takana. Pelkäsin myös, että hän luulee minun muuttavan pois hänen tai talon vuoksi. Maistelin alkuun erilaisia englannikielisiä ilmaisutapoja suussani ja pohdin tarkkaan miten kertoa uutiset mahdollisimman pehemästi, kunnes vihdoin ilmoitin hänelle muutostani. Rhoda suhtautui asiaan onnekseni oikein asiallisesti ja ystävällisesti. Hän halasi ja onnitteli minua ja tarjosi vanhoja pahvilaatikoitaan muuttoa varten. Muuttoni taisi olla myös Rhodalle onnenpotku sillä nyt hän on vuokraamassa huonetta uudelle henkilölle. Vuokra on uudelle asukkaalle 900 dollaria kuussa eli nousu minun maksamaani vuokraan tulee olemaan 160 dollaria kuussa.

Kello on nyt 23.30 ja itkuhälyttimen hiljaisuuden perusteella Beverly on sikeässä unessa. Niinpä minäkin taidan käpertyä sähköpeittoni alle ja alkaa laskea lampaiden sijaan kaikkia niitä dollareita, joita säästän sekunti sekunnilta. Tuossa säästyi juuri yksi dollari, ja tuossa taas yksi, ja nyt jo kolmas... Zzzzz....